Istun pöydän äärellä läppäri avoinna uutta postausta varten. Ajatus ei meinaa oikein kulkea. Mietin syntyjä syviä. Mietin elämästä luopumista. Nyt on erilainen aika elämässä, surun ja ilon kevät.
Kevät on pitkällä ja seurailen pikkulintujen lentelyä. Miten minusta tuntuu, että linnuilla elo on paljon helpompaa. Ainakin nyt, kun suru isän pois lähtemisestä painaa aika ajoin sydän alaa.
Toisaalta myös iloitsen keväästä, valon lisääntymisestä, lumen sulamisesta, lintujen laulusta ja yksinkertaisesta olemassa olosta.
Matkalla lääkäriin
Olin kovasti rukoillut tämän päivän puolesta. halusin olla isän rinnalla juuri tällä lääkäri käynnillä, vaikka en tiennyt mitä kaikkea tuleman piti. Tiesin sen, ettei isä ymmärtänyt omaa tilaansa kokonaisuudessaan.
Mitään elinaikaa lääkärit eivät ole kertoneet missään vaiheessa, eikä siitä puhuttu tälläkään kertaa, kun kävimme yhdessä isän lääkäri käynnillä Tampereen Tays:ssa.
Tilanne syöpäosastolle mentäessä oli jokseenkin erikoinen. Sairaanhoitaja odotti jo meitä käytävällä ja pyysi kanssaan istumaan ennen, kuin menisimme lääkärin vastaanotolle. Hänellä oli kädessään lomake, jossa kyseltiin lähinnä isän tämän hetkistä fyysistä sekä henkistä vointia. Välillä isä meinasi hieman kaunistella asioita, mutta en voinut muutamassa kohdin olla puuttumatta asiaan. Jotakin isä pelkäsi.
Meidät vastaanotti lempeäkatseinen naislääkäri. Hän ohjasi meidät sisälle ja istuutui itse aivan isän lähettyville. Hänen asentonsa jo kertoi, että hän on täällä juuri meitä varten.
Lääkärin empatia ja lempeän selkeä ääni sai isän kuuntelemaan ja ottamaan vastaan uutisen, joka koski häntä itseään. isä ei ole jostakin syystä sisäistänyt omaa vakavaa tilannettaan aiemmin, vaan onnistunut sulkemaan totuuden omasta sairaudestaan.
Nyt lääkärin sanat menivät syvälle sydämeen. Hoitokeinoja pitkälle edenneelle eturauhassyövälle ei enään ole. Uskon, että tieto oli isälle kova isku, vaikka hän pysyi koko ajan rauhallisena.
Isä oli kovin mietteliäs ja yritti varmasti ymmärtää kuulemaansa. Onneksi lääkäri ei alkanut tuomaan esille mahdollista elinajan ennustetta, vaan rauhallisesti puhuen kehotti elämään hyvää elämää läheisten keskellä loppuun asti.
Kiireettömässä ilmapiirissä oli hyvä olla. Isä sai ajatuksiaan puhuttua ulos. Todeten lopuksi, että jokainen meistä täältä aikanaan lähtee ja nyt on hänen aikansa lähellä.
Isä esitti toiveen saada elää ja kuolla omaan kotiin. Pirkanmaan saattohoitokoti ei tullut mitenkään mahdolliseksi isän mielestä. Tuntui, että se paikka olisi pahin mahdollinen.
Onneksi sairaanhoito voidaan järjestää kotioloihin mahdollisimman pitkälle ja kenties ihan kuolemaankin asti. Kaikki riippuu varmasti siitä, miten me lähiomaiset jaksamme ja ehdimme olla loppumetreillä apuna. Jos saisin itse päättää toivoisin, että isä pääsisi kivuistaan mahdollisimman nopeasti ja helposti omaan sänkyyn nukahtaen.
Sairaalalääkärillä käynti oli yllättävän rauhallinen ja levollinen. Aivan, kuin taivas olisi ollut läsnä. Kiitin lääkäriä ihanasta tavasta ottaa meidät vastaan ja keskustelemaan kanssaan, tämän suru-uutisen keskellä.
Sairaala reissun jälkeen isä halusi poiketa sukkaostoksilla Tullintorilla sijaitsevassa sukkaliikkeessä. Sukkaliikkeestä löydät sukat joka lähtöön ja monipuolinen sukka-asu on juuri oikea paikka kaiken karvaisille jaloille ja kaupanpäälle saa asiantuntevaa palvelua.
Mekin löysimme monet kiristämättömät sukat isän turvonneille jaloille.
Isällä itsellään on ollut tapana viettää paljon aikaa asiointikäynneillään ja fiilistely jossakin kahvilassa ostosten lomassa on ollut mieluista puuhaa. Nytkin hän ehdotti pientä hetkeä kahvikupposen ääressä.
Kotona tapahtuu
Tosiaan surun ja ilon kevät on saapunut. Kotiin palatessamme äidillä oli kova touhu päällä. Aamulla heidän kotiinsa oli tuotu sairaalasänky kotihoidon toimesta, joka tuotti nyt suurta murhetta, sekä tarvetta siivota. Vaikkakin aiemmin sairaalasängystä kysyttäessämme meille sanottiin, ettei sitä ole vielä mahdollista saada. Henkilön pitää olla tyyliin liikuntakyvytön sen saadessaan kotikäyttöön.
Eikä siinä vielä kaikki. Jääkaappi ja pakastin olivat menneet rikki. Onneksi vielä on pakkasta ja useammat ruokatarvikkeet olivat saaneet uuden säilytyspaikan terassilta tai alakerran kylmähuoneesta. Äiti on onneksi tottunut kulkemaan paljon rappusissa alakerran ja yläkerran välillä. Harmittaa silti aivan hirvittävästi.
Isä on yrittänyt saada korjaajaa huonolla menestyksellä. Jääkaappipakastin on jo neljätoistavuotta vanha, joten kehoittavat suosiosta ostamaan uuden. Vaikea sanoa kulminoituuko surun ja ilon keväthetket tähän.
Viikonlopun viettoa
Vietämme viikonloppua Jyken ja veljeni kanssa vanhemmilla. Lupasin tehdä meille ruokaa ja herkullinen pizza valmistui lauantain ateriaksi.
Veli puolestaan tutkii Gigantin sivuja löytääkseen sopivaa jääkaappipakastin yhdistelmää rikkinäisen tilalle. Jyke vielä yrittää tekohengittää vanhaa konetta, mutta ei se lähde enään käyntiin.
Isää väsyttää ja normaalisti toisten kanssa mielenkiinnolla keskusteleva mies on hiljainen, joka haluaa enimmäkseen olla omissa oloissaan. Lääkkeet tekevät omaa työtään ruumiissa. Syöpä tekee omaa työtään. Elimistö on varmasti kovilla. Niin fyysinen, kuin henkinenkin puoli on muutoksessa.
Isän lempipaikaksi on muotoutunut tv-huoneen sohva, jossa hän tapaa lukea ja katsella televisiota. Siihen hän yleensä torkahtaa. Vaikka sänkyjäkin on tarjolla, niin ylä-, kuin alakerrassakin, tuntuu tuo sohva olevan mieluisin päiväsaikaan. Sairaalasänky saa tyhjänä kököttää odottamassa mahdollista nukkujaa. Emme tiedä, miksi sängyn piti saada heille nopeasti, mutta aika näyttää, koska sen akuutti tarve on.
Surun ja ilon kevät
Joka kerta, kun vanhemmiltani lähden kotiinpäin, mielessäni pyörii miten he jaksavat. Toisaalta tuntuu pahalta jättää heidät ja toisaalta luotan siihen, että he pärjäävät kahdestaan yhdessä kotihoidon päivittäisellä tuella. Sisko asuu lähellä, ehkä sekin helpottaa omaa oloani.
Meillä on Jyken kanssa suunnitelmissa lomailla Lapissa Muonion mökillä, jos Herra suo meidän lähteä. Itse tarvitsen rauhan sydämeeni lähdöstä isän vakavan tilanteen johdosta. Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että pääsisimme matkaan. Se tuottaa iloa, että on mahdollisuus lähteä taas Lapin kauniita maisemia katsomaan. Samalla se tuottaa surua, voinko minä sallia tämän itselleni tässä elämän tilanteessa.
Ajattelen kuitenkin niin, että meillä on jokaisella oma ihana elämä elettävänä. Elämä, johon mahtuu niin surua, kuin iloakin.
Ilosta kumpusi runo keväälle.
Kevät Lintuset pienoiset tanssivat sinitaivaan yllä. Yhdessä liidellen kisaillen, kyllä. Auringon kimmel hangella hohtaa kevät on täällä monet rakastuneet kohtaa. Lintujen tanssia katsellen ihmislasten silmät onnesta säihkyen. Sunnuntain aamu sarastaa lintuset aikaiset liidellen pesäpuuta perheelleen etsien. Kevät kaunis jo odottaa pajunkissatkin puhkeaa kukkaan. Sydän rinnassa huokailee kaikkea tätä ihmislapsi katselee. Kevään kulkua kauniin luonnon Jumalan luomaa kaikki tuo on. Ei huolta, ei murhetta lain lintujen sirkutusta vain auringon lämpöä iholla aistien kevättä, kevättä rinnassa luonnon lapsien.
Minkälainen sinun kevääsi onkaan. Toivon sinulle iloa, eloa ja luonnon ihmeitä.
-caro
p.s samasta aiheesta löytyy ensimmäinen postaus nimellä; matkalla uuteen tuntemattomaan.
